HAE kerhonohjaajaksi

Tule kerhonohjaajaksi

Ilman ohjaajia ei kerhotoimintaa 4H:ssa olisi. Yhtään liioittelematta voimmekin sanoa, että kerhonohjaaja on kerhon sydän. Ohjaaminen on antoisa harrastus sekä nuorelle että aikuiselle.

 

Kerhoissa tehdään monenlaista aina kokkaamisesta pelaamiseen ja koneiden korjaamisesta lemmikkien hoitoon. Omassa ohjaamisessasi voit mainiosti hyödyntää harrastuksiasi ja kaikkea osaamistasi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntija. Kerhoissa toimitaan ajatuksella, Tekemällä oppii parhaiten. Oppijoina ovat niin kerholaiset kuin ohjaajatkin.

Väistämättähän sitä tulee epäonnistumisiakin, mutta jos ei koskaan saa edes yrittää, niin ei sitä mitä opikaan.

Millainen on hyvä kerhonohjaaja?

Ohjaaminen sopii sinulle, jos viihdyt lasten ja nuorten kanssa. Kerhossa he ja heidän oppimisensa ja luovuutensa ovat pääosissa. Monissa tilanteissa huumorintaju auttaa sinua pärjäämään. Ja jos edes yrität olla menettämättä malttiasi, on se plussaa. Ryppyotsainen väkisin tekeminen ei kuulu kuvioihin. Kun olet itse innostunut kerhostasi, välittyy se myös kerholaisille.

Kerhon pitäminen merkitsee minulle paljon. Siitä olen saanut onnistumisen iloja ja oppinut ottamaan vastuuta ryhmästä. Hetkeäkään en ole katunut, että ryhdyin ohjaajaksi.

Minkä ikäisenä ohjaajaksi?

4H-yhdistyksiä on yli 200. Jokainen yhdistys päättää itsenäisesti alaikärajan kerhonohjaajalle. Useimmiten se on 14 vuotta. Apuohjaajaksi 4H-kerhoon voit päästä, kun olet täyttänyt 13 vuotta. Apuohjaajavaihe helpottaa siirtymistäsi ohjaajaksi. Suositeltavaa on, että alle 18-vuotiaat ohjaavat kerhoa pareina.
Osassa kerhoista on aikuisohjaaja, ja osassa kerhoista nuori ja aikuinen ohjaavat yhdessä. Mahdollisuuksia on monia. Niistä sinun kannattaa tarkemmin kysyä lähimmästä 4H-yhdistyksestäsi.

Ohjaaja saa koulutusta

Suomessa toimii lähes 3 000 4H-kerhoa. Niitä ohjaa yli 3 000 koulutettua, vapaaehtoista kerhonohjaajaa. Aikuisohjaajat yhdistys perehdyttää 4H-toiminnan keskeisiin sisältöihin. Nuoret ohjaajat saavat Osaava kerhonohjaaja -koulutuksen. Se antaa varmuutta ja valmiuksia ohjaamiseen.

Kerhon ohjaamisesta saa opintopisteitä

Opintopisteitä voi hakea takautuvasti, jos kerhonohjaus alkanut aiemmin ja jatkuu edelleen.

Tarvitsemme sinua

Vapaaehtoistoiminta on tekoja jonkin itselle tärkeän ja hyvän asian puolesta. 4H:ssa tärkeintä ovat lapset ja nuoret.
Meillä hyvän tekeminen on helppoa. Riittää kun annat aikaasi.

Ota yhteyttä nivala@4h.fi
Nivalan 4H-yhdistys 
0442824428
Toiminnanjohtaja Sanna Ojalehto